4/27/2014

Rakkaudest lajiin 50 vuotta



Ehkä moni muukin, mutta erityisesti ampumaseuramme Kymppi 64 täyttää tänä vuonna viisikymmentä! Tätä juhlistettiin Kangasalan Mobiliassa pukujuhla tradition mukaisesti tyylillä ja hyvästä seurasta nauttien.

Trio suite


Suomessa Kymppi 64 on yksi liikkuvanmaalin skeneä hallitsevista ampumaseuroista. Nousu on ollut pitkäjänteistä aina 90 -luvulta alkaen, kun K64:llä oli paljon miesten sarjassa ja junioreissa innokkaita ampujia ja kansallisella tasolla huipulle pyrkiviä. Vaikka piirit ovat sittemmin hieman supistuneet, on seurasta edelleen tullut uusia junioreita lajin pariin, tosin me aikalailla viimeisimpinä eli ei enää voida ihan junnuista puhua. Kansalliselle huipulle pyrkiminen muuttui jossain vuoden 2005 tienoilla aivan muuksi kun Heikkilän veljekset alkoivat yhdessä Jarmo Toivan kanssa treenaamaan lajia kuin amatööriurheilijat. Parin vuoden sisään eli 2007 Sami lähtikin jo ensimmäisiin arvokilpailuihinsa ampumaan 50 metrin liikkuvanmaalin EM kilpailuihin Espanjaan. Ympyrät jollain tapaa sulkeutuvat kun itse olen viimeisissä junnukisoissani taistelemassa MM kultamitaleista samaisessa paikassa Espanjan Granadassa syyskuussa. Eipä olisi tuolloin uskonut menevänsä näin pitkälle tämän lajin parissa.

Jos Kim Jong Un ja Putin niin kyllä minäkin - slaavikyykky

Jarmo Toiva ihailee 1950- luvun asuntovaunua nelihenkiselle perheelle

Ampumaurheiluliitto jakoi ansiomerkit (pinssit rintamuksessa) ja päälle vielä diplomit

Illan solistina toimi Samin ja Tompan isä Seppo Heikkilä :)
Ilta oli mukava, tosin Kärppien harmillinen Liiga mestaruus söi fiilistä loppuillasta. Olin valmis lähtemään keskustorille uimaan suihkulähteeseen, mutta sukelluslaseja ei vielä tänäkään keväänä tarvitse... Yllätyn jos ensi vuonna samasta organisaatiosta löytyy palavaa päättäväisyyttä lähteä kultajahtiin vielä uudelleen, vaikka onhan sitä välillä voitettu useasti peräkkäin. Helpompaa kai kuitenkin hävitä ja voittaa kuin voittaa ja voittaa, mutta jos häviää kahdesti voi mennä jo maku monella pelaajalla. Ehkä niin, ei ole omakohtaista kilpailukokemusta joukkuelajeista.

En pidä minään


Viikolla oli TH 3B Hämeenlinnassa eli jälleen kertyi paljon univelkaa, niin ettei viikonloppuna löytynyt puhtia treenata fysiikkaa, eipä liiemmin ollut aikaakaan. Tosin sunnuntai iltana lähdin pyhiinvaellukselle varuskunnan salille ;)


Naamaa piti pyöritellä nuotiossa, kun oli aamuyöstä kylmä

Kolmas viikko nolla laukausmäärällä on nyt takana ja ensi viikolla on taas aloitettava ampumaan, kun Tsekin Plzen Grand Prix lähestyy. GP kisa on 8. - 11. toukokuuta ja siellä kilpaillaan ulkomailtakin kattavan porukan kanssa 10m normaali- ja sekajuoksuilla, sekä 50 metrin normaalijuoksuilla. Jes taas reissuun x)

- J

Muutama viikon oon treenaillu ampumaurheilua tuntuman mukaan viikonloppupainotteisesti. Viikolla oon tehny kolme salitreenii ja pari lenkkiä. Viikonloppuina oon palannu kotimaisemii Kangasalle ja käyny ampumassa impparitreenejä seuran vs10service-rataan. Lisäks oon käyny lätkimässä sulista serkku Matin kanssa. 

Ampumatreeneissä sujuu ammunta tosi hyvin. Lisäks monipuolinen fysiikkatreenaus on pitäny mielen virkeenä :) 

Tuli käytyä torstaina toistakertaa kiipeilemässä ja toista kertaa kisoissa. Osallistuin Suomen Sotilasurheiluliiton kiipeilykisoihin. Seinäkiipeily on mukavaa puuhaa! Seuraavana päivänä kropasta löyty taas uusia lihaksia :D

- S


J&S


4/18/2014

Ampumaurheilijatkin treenaa fysiikkaa


Viimeisen neljän viikon aikana on tullut lajitreeniä niin paljon, et nyt vähän höllätään pariks viikoks. On siis aika tehä juoksulenkkejä ja mennä salille. Juoksutreenejä pari pk-lenkkiä viikkoon ja yksi vauhtikestävyys- tai  intervallitreeni. Salilla perusvoima- tai voimakestävyystreenejä koko kropalle 2-3 viikkoon. Kyllä noi alkaa jo riittään :) Toki jos vaan on mahollisuus päästä pelaan esim. sulkapalloo tai säbää niin niillä voi paikkailla lenkkitreenejä.

-S

Jep, tauko ammunnasta on ny täydellisesti paikallaan kun on metsäleirejä kaksi, toinen oli viime viikolla ja ens viikolla mennään taas kolmeks päiväks. Makselen kalavelkoja helmikuulta, kun olin Venäjällä th2 A:n ja B:n aikaan, siksi nyt tiedusteluharjoitus 3 A&B:lle on mentävä. Viime viikon olin kyllä komentopaikalla (lämpimässä), mutta ens viikolla saattaa päästä sammaleiden sekaan tetsaamaan. :3 Odotan rääkkiä jonka jälkeen tulee ajatus "olen elossa"

Aerobisesta kunnosta ei oo tullu huolehdittua yhtä ahkeraan kuin Sami. Tarkoitukselliset lenkit on jääny vähemmälle, mutta hyötyliikunta ainakin loiventaa fyysistä alamäkee. Kun Tampereella lomailen niin tulee käveltyä kuudenteen kerrokseen useesti päivässä, pyöräiltyä puntille tai reenaan ja käytyä aamuverryttelyt tekemässä pitkin Kalevan puistoja. Intissä ei reserviupseerikoululaiset paljoo muuta tee kuin istuu oppitunnilla, joten välillä tulee päivät vaan istuskeltua. Mutta näin isojen lihasten pitää antaa välillä levätäkin.

Lätinät sikseen - tässä vähän treenimontagee Nääshallilta torstain reenistä.



Vaikka luulitkin, niin kyseessähän eivät olleet alkulämmittelyt. Itsellä tapana vääntää nivelmobilisaatiot ja viidestä kymmeneen minuuttia aerobista ennen punea, lisäksi pienemmillä painoilla ns. kylmätoistoja. Joillekin tämä voi olla ajanhukkaa, sillä he ovat pukeutuneet kerroksittain ja ensimmäisestä maksimipenkki sarjasta lähtien alkaa hupparia lentää päältä pois, kun tulee hiki.

Fysiikkatreenaus on ollut kovempaakin, mutta menen aika pitkälti fiiliksen mukaan, vaikka tavoitteita olenkin tämänkin suhteen asettanut. Jos en ampuisi, kävisin ainakin salilla :)

-J

Viimeset kolme viikkoa ovat olleet äärimmäisen hyviä treenin kannalta. On ollut ns. pakkolomaa, kun kesätyöt alkavat vasta ensi viikolla. Tuli tehtyä yksi tosi kova viikko ampumatreenejä ja nyt on alla kaksi kovaa viikkoa fysiikkaa. Olen tehnyt vähintään kolme salitreeniä viikossa ja siihen vielä kahdesta kolmeen juoksuharjoitusta päälle. Kroppa tuntuu ottavan hyvin treeniä vastaan ja sarjapainotkin ovat nousseet kivasti. Tarttee vaan muistaa syödä hyvin, muuten tässä kuihtuu entisestään. Myös riittävä yöuni on itselleni hyvin tärkeä asia, että keho palautuu ja jaksaa harjoitella.

Juoksutreenit painottuvat peruskestävyysharjoituksiin, mutta välillä tulee tehtyä myös vauhtikestävyyttä. Onhan se kivaa juosta "lujaa" :D. Salitreeni on tällä hetkellä perusvoiman kehittämistä. Fiilikset on katossa, ku saa taas laittaa vähän lisää rautaa tankoon. No pitää kuitenkin muistaa, että kaikki fyysinen harjoittelu täytyy tehdä ammunnan ehdoilla, jotta se palvelee lajiharjoittelua parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt vähän lepoa ja aamulla treenaan.

-T

Hyviä treenejä ampumaurheilijalle

Peruskuntolenkit (PK). Sykkeet noin 130-150. Kesto noin 60min.
Vauhtikestävyyslenkit (VK). Sykkeet 150-170. Kesto 30-60min.
Salilla perusvoimatreeni. Toistot 3 tai 4x8-12. Liikkeinä esim. kyykky, penkkipunnerrus, leuanveto, kulmasoutukäsipainoilla, vipunostot, rankalainen punnerrus, hauliskääntö käsipainoilla, loppuun vatsoja ja selkää.


Täytyy sit muistaa taas syödä hyvin ja tehä lihashuollot kunnolla, et pääsee aamulla sängystä ylös ;)


4/05/2014

Treenaa ite 2000 laukausta viiteen päivään ;)



 Inkoon HURJA valmennusleiri!

Täytyy sanoo, et tän kovempaa on erittäin vaikeeta treenata ampumaurheilua järkevästi. Meinaan 2000 laukausta, kaks lenkkiä ja kaks kuntopiirii viiteen päivään on melko rankkaa!

Fiilarit on todella hyvät! Pienoiskiväärillä laakeja on nyt kakstuhatta tälle kaudelle ja se kulkee jo nyt törkeen hyvin. Aina kun vaan muistaa pitää ajatuksen mukana treenissä niin homma pelittää, vaikka ampuis viiskytäki laakia putkeen. Mainittakoon et karjun eka 300p hitailla tuli keskiviikkona 400 laukauksen jälkeen :)

Haluutko treenata paljo päivässä? Tässä pari vinkkiä :)

Jos haluat treenata paljon liikkuvaa maalia, kropan täytyy olla hyvässä kunnossa. On aika rankkaa treenata +400 laukausta päivään silleen et osuu vielä päivän lopussakin hyvin. Treeni vaatii ampujalta paljon. Muista keskittyä jokaiseen laukaukseen mahdollisimman hyvin. Ota esim yksi ajatus mitä jauhat niin pitkään päässäs kunnes ajatukset alkaa karkaileen. Silloin keksi joku uus ajatus. Jos ampumises ei enää kulje, pidä pidempiä taukoja ja ammu lyhyempiä sarjoja. Keskity! keskity! keskity! Suosittelen syömään hyvin! Syö oikeita ravintoaineita. Pidä huoli, että syöt aamulla kunnon aamupalan, aamupalan ja lounaan välissä vaikka joku hedelmä, sit hyvä lounas, proteiininen välipala ennen päivällistä ja älä unohda vetää sitä maitorahkaa illalla. Sä meinaan tarviit sitä palautumiseen ;)
-S


Tuttu skene - joku tonttu paiskii sikaa ja kympit välkkyy ku vasta lumiki on sulanu

Uuden takin sisäänajoa

Aloitin tällä viikolla ampumatreenit uudestaan pienen tauon jälkeen. Täytyy myöntää, että aika pienellä työllä pääsi taas hommaan kiinni ja loppuviikon treenit alkoivat sujua vanhaan malliin, elikkä keskelle :D. Alkuviikosta hiottiin pitoa ja tekniikkaa. Loppuviikosta harjoittelu painottui jo hitaisiin ja pari nopeiden sarjaakin tuli kokeiltua.

 Otin nyt käyttöön uuden Mouchen ampujantakin. Uusi takki on aina alkuun vähän kankea ja oudon tuntuinen, mutta parin tuhannen laukauksen jälkeen alkaa takki jo tuntua omalta. Mulle on tärkeää, että takki ei kiristä päällä liikaa. Sen pitää olla sellanen sopivan löysä. Liikkuvanmaalin ampujalla on tärkeää olla siellä takin alla sen verran rautainen haarniska, että se luo edellytykset tasaiselle aseen kuljettamiselle. Ilman takkia ampuminen auttaa asiaa, mutta myös keskivartalon lihasten harjoittelu korostuu ammuttaessa kovia määriä. Harjoituskeinoja on monia. Tärkeää on harjoitella monipuolisesti!
-T
Tomppa ajaa uutta Mouchen-ampujantakkia sisään.

Parsakaali on ny ines!

Rentoo suorittamista ja suorituksen seurantaa. Nikke ampuu kymppiä rikki :)

Huhhuh

Kolmas valmennusleiri viimeseen kuukauteen ja ammunnallisesti kovinta treeniä ku koskaan aiemmin alkaa jo tuntuun ohimolla. Inkoo viikon vähä rajummat kuntopiirit anto vähän lisäpotkua ampumiseen kun taas tunsi olevansa elossa ja meressä käyminenki virkisti mieltä iltasin ja pysty hyvin palautuun seuraavaan päivään. Vaatii niskaperseotteen ja vähän hulluutta et menee käymää kylmässä vedessä tai tekee mökkiolosuhteissa kovaa treenii, mutta tuli palkittu olo joka päivän päätteeks. En kadu, vaan muistelen lämmöllä tätäkin settiä.


Ens viikolla tiedusteluharjotus 3. Pääsee herkutteleen inttihommilla pariks päivää ja sit mennää viikonlopuks Ilomantsiin Suomen Metsästäjäliiton ilma-aseiden SM kilpailuihin. Smällikisat on aina paikallaan!
-J


Toiset ei malta ees ottaa kun mennään jo nenä eellä kastikkeelle


Kesäkunto jäi kuulemma yläkerran lattialle ja mentiin kattoon muttei löytyny


á la carte al dente - bon apétit


Bicycle crunches



Janiksen treenipäiväkirja tältä viikolta. ik = ilmakivääri pk = pienoiskivääri



Samilla kulki, lopetti Tomokin leirinsä 299 ;)

"Give the most, get the most"





S&T&J