12/13/2016

EM-näyttö #2 - Tampere

YO!

Toiset näyttökisat vedelty Tampereen Koskikeskuksen radalla, jossa on nuoruusvuosista asti käyty treenaamassa paljon. Tompalta mietteitä kisaa edeltävältä päivältä, kun Jani ja Sami kertoo ajatuksistaan kisan jälkeen. :)





- J & S & T

12/04/2016

Sepon Kisa 2016


Morjens!

Ekat näytöt on ammuttu ja seuraavia sit jo viikon päästä. Videolla fiiliksiä ja kisameininkiä :)



- J & S & T

11/19/2016

Kauden avauskilpailu



Morjeens!

Toijalassa on kisailtu jälleen viime sunnuntaina isänpäivänä. Videolla muutamia mietteitä Samilta ja Tomilta!






- J & S & T

11/09/2016

Järvikulman Autokoulun Jyrkillä kylässä

Moro!

Käytiin Samin kanssa morottamassa Järvikulman Autokoulun Jykää ja kahvittelun lomassa tehtiin pientä haastattelua. Miten Jyrki aloitti yrittämisen? Mikä on hänen vinkkinsä yrittäjäksi haluavalle? Menoa tahdittamassa AC/DC ;) 



Ensi sunnuntaina eli isänpäivänä alkaa kilpailukausi Arvi Tiinuksen kilpailun merkeissä! Reenitahti ei tästä paljoa heilahda, vaan meno jatkuu kovaa kuten aiemmin. Herkistelyt sitten EM -näyttökilpailuihin ;)


- J & S

11/01/2016

Alkukauden virittelyjä

Morjesta!

Kauden alussa on aina hieman ylimääräistä säätöä, kun tuntuu mahdollisesti siltä, että asetta ja varusteita voisi tauon jälkeen vähän taas parannella. Samilla ja Tompalla on kamat melko tuttuina jo hyvin kasassa, vaikka keulamies Tomo vielä vähän petrailee omaa asettaan. Kai nämä ovat niitä ikuisuusprojekteja? :D Varsinaisia suuria uudistuksia tapahtui ainakin Jyväskylässä, katso vlogista mistä on kyse!



- J & S & T

9/02/2016

Kauden 2017 aloitus

Terve!

Kauden 2016 ja 2017 välinen suvantovaihe on ylitetty ja on aika alkaa treenaamaan kauden 2017 mukaisesti. Uudistuksia tehtiin myös monessa muussa mielessä, joista kerrotaan videolla. Nyt on hyviä viboja. Tää lähtee kulkeen. Tilaa YouTube -kanavamme niin pysyt varmasti kartalla jokaisesta videoblogista! Jaamme joka kerta päivitykset tietysti myös Facebookissa :)




- J & S & T

7/25/2016

MM SUHL 2016 - TOMPPA ON UUSI JOUKKUEMAAILMANMESTARI

MM-Suhl 2016


MM-reissu on nyt ohitse ja jalat tiukasti Suomen kamaralla. Kuvien ottaminen jäi tällä kertaa vähemmälle, sillä halusin keskittyä 100 prosenttisesti ammuntaan. Mielestäni panostus olikin sen arvoista. 

Lähdimme Suomesta matkaan täydellä miesten joukkeeella, jossa itseni lisäksi ampuivat Heikki Lähdekorpi ja Krister Holmberg. Tyttöjen sarjassa ampui Elli Räsänen ja pojissa Mika Heikkilä. 

Suomi saavutti yhteensä neljä MM-mitalia. Miesten joukkue ampui 2x kultaa 10 metrin kisoissa. Itse nappasin pronssia 10 metrin sekajuoksuilla ja samoin teki Elli Räsänen tytöissä. Väittäisin, että tulos oli vähintäänkin tyydyttävä.

Itse löin päätäni seinään useasti MM-urakan aikana, sillä arvokisarintamalla jo ennestään tutuksi tulleet nelossijat eivät millään meinanneet kirkastua mitaleiksi. Kolmesta ensimmäisestä lajista siis pelkkiä nelossijoja henkilökohtaisessa kisassa. Viimeinen laji toi kuitenkin tyytyväisyyden tunteen ja helpotuksen. Mielestäni reissu antoi siis toivotun tuloksen, vaikka maailmanmestaruus jäi henkilökohtaisessa kisassa vielä ottamatta. Miesten joukkueella olimme rautaa 10 metrin lajeissa. Se tuntuu hienolta, sillä kulta tuli Suomeen vihdoin 18 vuotta kestäneen tauon jälkeen.

 Olin viime syksynä melko varma, että tämä kausi saattaa olla viimeiseni tavoitteellisen kilpaurheilun osalta. Tuntui, että tästä äijästä olisi kenties otettu jo kaikki irti, mitä oli otettavissa. Nyt MM-urakan jälkeen on todettava, että nälkä menestyä kansainvälisesti on kova, ehkä kovempi kuin koskaan aikaisemmin. Siksi onkin aika todeta, että valmistautuminen ensi kauteen alkaa muutaman viikon tauon jälkeen. Siellä olisi keväällä EM-mitalia tarjolla!

-Tomi


Tässä pieni kuvaotanta MM-Suhlista

MM-joukkue T.Heikkilä, Heikki Lähdekorpi ja Krister Holmberg.
Kuva. Heidi Lehikoinen, SAL


Miesten mitalikolmikko Myong Won Pak, Emil Martinsson, T. Heikkilä.
Kuva. Heidi Lehikoinen, SAL


Pingispelit oli monena iltana ohjelmassa


Naisten impparikisaa


Mixed team event kisatestiä

Kohta kisataan. Kuva. Heidi Lehikoinen, SAL



Sit porataan. Kuva. Heidi Lehikoinen, SAL

- Tomi

5/14/2016

Pilsen Grand Prix of Liberation 2016

Kesän 1. MM-näyttökilpailu käytiin Pilsenissä



Kevään ensimmäinen kansainvälinen koitos Tsekin Pilsenissä kilpailtiin jälleen vahvalla suomalaisedustuksella, kun yhteensä suomalaisia oli kilpailemassa 30. Liikkuvan maalin osalta Suomea edustivat tiimiläisten lisäksi Mika Heikkilä, Heikki Lähdekorpi, Mika Kinisjärvi, Topi Hulkkonen, Elli Räsänen, Niklas Hyvärinen, Krister Holmberg, Jukka-Pekka Jokela ja Marika Karisjoki. 

Vahvasta rintamasta huolimatta ei joukkuekilpailuissa ylletty tiimin voittamaa 10m normaalijuoksujen pronssia korkeammalle. Olimme Ukrainaa perässä ja Tsekkiä edellä viisi pistettä, joten sinällään tasaväkisiä tuloksia, mutta Venäjä veikin voiton parinkymmenen pisteen etumatkalla. Kaikki tulokset löytyy PDF:nä täältä.

Joukkuevalinnat puhuttivat koko GP:n ajan. Joukkueenjohtajan (Samin) vastuullisiin tehtäviin lukeutui rahoista huolehtimisen lisäksi joukkueiden nimeäminen, joka ei sitten mennyt ihan niinkuin olisi toivottu. Valinnat menivät pitkälti tasapaksusti eli aina oli yksi hyvä, toinen keskiverto ja kolmas kaveri keskimäärin ampui oman tasonsa alle.

Kisojen kovimmat suomalaissuoritukset olivat ehdottomasti Niklaksen 10m sj 386, josta hopeaa ja Tompan karjun 590, josta sija 5.


Janin kisafiilikset

Omat tulokset olivat alle oman tason, kun mentaalinen kestävyys loppui kesken sarjan. Ilma-aseella hitaat ja nopeat pysyivät ensimmäiset 20 laukausta tasollani ja sekareilla vastaavasti eka kymppi, mutta sitten mentiin maihin ja kovaa. Tulos 555 miellyttää korkeintaan silmää ja sekajuoksujen 368 on mitä on. Henkinen puoli tuli purettua kirjoittamalla ja Coursimaultin kanssa keskusteltua, joten oli selvää mikä omassa ajattelussa teki suorituksien lopuista niin vaikeita. Homma selkeni ja 50m kisaan lähdin uudella asenteella, josta lopputuloksena 583, josta erityisesti hitaat juoksut ovat itselle tärkeä onnistuminen. Kokonaisuutena kilpailuissa oli tykki meininki ja fiiliksestä ei homma jäänyt kiinni. Teknisiä ongelmia ei juuri ollut, joten on täysin selvää millä ensi viikonlopun näytöissä Strasbourgissa onnistuu!


Videoita kuvattiin taas kaksin ottein ja saahan niillä meiningin mausta kiinni, nauttikaa!








Samin kisafiilikset

Tsekin lämmössä kovan treenin tulokset alkoivat näkymään. Impparin nj 568 (290+278) oli jo hyvin lähellä hyvää tulosta ja toi uskoa siihen, että yli 570 tuloksiin päästään vielä tulevissa näyttökisoissa. Sekareissa 372 (187+185) ei parasta tekemissä, joissa hitailla suuria vaikeuksia oikean tähtäinkuvan löytämisen kanssa. Karjussa hitaat hyvää tekemistä ja nopeet tasaista pusertamista. Ei mikään huipputulos 582 (293+289), mutta lähellä oltiin onnistumista. Sarjojen alkuu täytyy saada heti taistelufiilistä päälle eikä hukata pinnoja liian aikaisin. Luottavaisin mielin jatketaan kohti Inkoon näyttöjä.

Vielä joukkueenjohdon spekuloinnista ei voi muuta pojille sanoo kun vedetään kaikki keskemmälle niin voitot tulee Suomeen ;)



Tompan kisafiilarit

Maltti on valttia. Se oli teema jo Liberationiin valmistautuessa. Näillä treenivuosilla alkaa jo suurinpiirtein tuntemaan kroppansa ja niin oli tälläkin kertaa. Eli toisin kuin muut, minä en vedellyt kovia reenipätkiä ennen kisoja, vaan annoin hyvän pohjakunnon pysyä yllä tekemällä pari hyvin kevyttä valmistavaa harjoitusta ennen matkustuspäivää :D.

10 metrin normaalijuoksujen hitailla yritin ehkä vähän liian tarkkaa ammuntaa ja sorruin ampumaan muutaman seiskan, mikä on mulle harvinaista. Nopeilla tilanne kuitenkin korjaantui ja tulos oli tyydyttävä 573. Sekajuoksuilla toinen sarja sukelsi hiukan, mutta siitäkin kohtalainen 382 pisteen siivu. Muutaman pistettä paremmin pitää vielä osua, jos mielii mitalia ottaa.

50 metrillä kilpailu oli kokonaisuutena todella opettavainen ja hyvä. Hitailla paketti pysyi koko ajan hienosti hallussa ja tuloskin sen mukainen 299. Nopeilla ei ollut mitään hätää myöskään, vaan tein ihan perusammuntaa 291. Pari ysiä vähemmän ja mitalinkin olisi ollut taskussa. Yhteistulos kuitenkin 590. Ei siis ihan penkin alle näin ensimmäiseksi kisakokeiluksi. Kilpailukausi jatkuu nyt Suomessa ja samoilla eväillä olisi tarkoitus jatkaa eteenpäin! See U! Niin ja ensi kerralla sitten eri mies tekee joukkuevalinnat =D




3/24/2016

Kangasalan kunta tiimiin!

Kangasalan kunta päätti 21.3.2016 kunnanhallituksen kokouksessa lähteä tukemaan tiimin valmentautumis projektia merkittävällä summalla ja on täten yksi merkittävimmistä tukijoistamme.

JEE! Kotikunta, kauniita muistoja, kovia treenejä jo vuosikymmeniä ja paikka johon tulee varmasti aina palattua eri vaiheissa elämää. Sitä on Kangasala meille, olemmehan kasvaneet niillä kylillä aivan nuoresta pitäen. Veljekset tosin vähän syrjässä Ponsantien varressa, mutta silti Kangasalla. On hienoa edustaa omaa entistä kotikuntaa urheilijana, vaikka muualla nykyään kaikki asummekin. Paikallislehdistä meidän merkittävimpiä tekemisiä pystyy kuitenkin jatkossakin seuraamaan.



Team Runnarit tulee kantamaan tätä vaakunaa ylpeänä rinnassaan.


Tiimi on uusimassa edustusasuaan lähiaikoina ja mikäli tukijana olet kiinnostunut ostamaan oman TEAM RUNNARIT t-paidan sponsoripainatuksilla niin ota meihin yhteyttä teamrunnarit@gmail.com
Pyydämme lisätietoja myöhemmin. :)


-J

3/06/2016

EM-GYÖR UNKARI 2016


Euroopan mestaruuskilpailut Györ 2016

Euroopan mestaruuksista kilpailtiin viime viikko Unkarissa! Ajattelin, että tässä lomailun ohessa teen kevyen kuvapostauksen kisoista.

Kisojen ainoot mitalit toi taas liikkuvan maalin joukkue. Krister voitti sekajuoksuilla pronssia ja joukkueella voitettiin hopeaa!

Suomen liikkuvan maalin menestynein ampumaurheilija Krister Holmberg palasi taas mitalin kanssa kotiin!
Tällä kokoonpanolla ei vielä joukkuemitalia oltukaan voitettu :P Voittoon Venäjä. Pronssia Unkari.

Mika Heikkilä jäi pisteen päähän normaalijuoksujen mitaliotteluista. Lähellä oli. Mikan kauden päätavoite kuitenkin kesän MM- kisat.
Suomen liikkuvan maalin joukkueen muodosti tällä kertaa Sami Heikkilä, Elli Räsänen, Krister Holmberg, Mika Heikkilä ja Heikki Lähdekorpi. Koutsi Ville Häyrinen valmennustehtävissä kuvaushetkellä.

Huonot kilpailujen alut tiputti Heikin mitaleilta. Heikki ampui hyvät kisat!


Suomen kivääritytöt ja liikkuvan maalin joukkue kisojen treenipäivänä yhteiskuvauksessa.


Vaikka taulu tyhjää näyttääkin tuli kisojen aikana ammuttua 100 kisalaakia. Nää kisat ei menny ihan putkeen. Muutoksia ajatuksien tasolta täytyy taas hakea ennen seuraavia kisoja.

Pronssiuusinnan voittajan, Kristerin ja kilpakumppanin Czaplan käden puristus.

Näissä kisoissa ei kuultu maammelaulua, mutta Suomen lippu nousi silti salkoon kahteen otteeseen.

Elli näytti osaamisensa vasta viimeisessä sekajuoksujen sarjassa 184p. MM-kisoja aatellen tekeminen on menossa hyvään suuntaan ja kehitystä on tullut. Tyttöjen sarjassa on tällä hetkellä kova taso!

 Seuraavat kisat metsästäjäliiton SM-kilpailut Merikarvialla huhtikuussa! Nyt treenataan seuraavat kuukaudet kovaa MM-kisat mielessä.

-Sami




1/11/2016

Tampereen ja Porin näytöt takana, torstaina kohti Pilseniä!




Kaks viikkoo EM-näyttökisoja!

Tampere, Koskikeskus

Uus vuosi uudet kujeet! Niin myös meillä. Vuosi pamahti käyntiin kovien kisojen merkeissä jo heti 3.1. kun ammuttiin EM -näyttökilpailut Tampereen Koskikeskuksessa.


Kisat meni omalta osaltani mukavasti. Sekarit 376 ei ollut parasta tekemistä, mutta vain pienestä jäi kiinni ettei lukemat olis ollut hyvät. Normaalijuoksut 572 oli todella jees tekemistä ja kahden vuoden uurastuksen jälkeen ollaan taas 570 tuloksessa. Tampereelta jäi hyvä fiilis ja kokemukset käteen.
-Sami

Entisen kotiradan näyttökisa meni aika pahasti työnteon tunteella. Oli jotenkin liian raskas asennoituminen tekemiseen. Töitä on tehty paljon, mutta sitten helposti uupuu se itse kilpailutilanteesta nauttiminen ja kaiken muun unohtaminen tulee sitä kautta vaikeeks. Analysoit, rankaset ittees ja muutenkin mietit liikaa niin eihän siitä paljoa loppupeleissä kostu. 568 ja 373, loivat lukemat, mutta ei se mitään. Parastani en todellakaan saanut irti ja teen kaikkeni sen eteen, että se vielä tärkeissä kisoissa nähdään!

-Jani

Tampereen skabat sujuivat tällä kertaa alakanttiin 570 ja 376 eivät todellakaan tyydytä. Tästä on suunta vain ylöspäin.
-Tomppa

Porin EM -näyttö ja avoin kisa


Porissa kisailtiin lauantai EM-näyttökisan merkeissä ja sunnuntaina ammuttiin avoin kotimainen kilpailu. Kilpailut oli taas kerran kovatasoiset! 


Pystypaikalle on tällä porukalla aina vähän tunkua. Kuvat alla © Mika Kinisjärvi, editoinut Jani Suoranta


Kisoissa pitää olla hauskaa :)


Kohta mennään.


Tomppaa sponsoroi myös MAMK.


Lisää kuvia Satakunnan Ampujien kilpailusivulla.

EM -näyttö - tulokset

 Avoin kisa - tulokset

 Ammuin Porin viikonloppuna kolme hyvää kisaa ja yhden huonon. Tuloksina normaaleilla 559 ja 578. Sekareilla 384 ja 388. Pakko sanoo, et nyt olin sitä mitä oikeesti pystyn. Palaset alkaa napsahteleen kohdalleen ja tekemisen varmuus on löytynyt. JES!
-Sami

Porissa tuntuu aina olevan hyvä ampua kun on lämpöstä ja paikat on rentona. Se nyt taitaa olla kuitenkin yksi pienin muuttujista, joita voisi luetella. Oma meininki oli normaalijuoksuilla jo ihan oikeenlaista, vaikka kämmäsin tärkeitä pisteitä pois viime hetkillä. Noh, pitää oppia vielä vetämään alusta loppuun täysiä. Sekareilla olin hieman hukassa ja aika vaikeeta oli jatkuvasti. Enemmän pitäisi vaan nauttia siitä tekemisestä, sitä kautta se tuloskin tehdään. 574:stä ja 374:stä riittää vielä matkaa omille luvuille, mutta kokoajan niitä kohti.
-Jani

Varsinainen EM-näyttö oli hitailla jouksuilla ihan perustekemistä, mutta nopeiden osalta hiukan asetusten hakemista, koska otin riskin ja tein aseeseen vielä radikaaleja viime hetken muutoksia ennen Poriin lähtöä. 567 ja 381 eivät kerro todellista kuntoani. Sunnuntain avoin kilpailu antoikin jo pientä osviittaa siitä, millä tasolla liikutaan, kun nopeatkin saan tuloksellisesti lähelle rutiini tasoa (581 ja 385). Aloin jo hiukan oppia uusille aseen asetuksille, mutta palaavat juoksut nopeilla tuottivat edelleen vaikeuksia kierron osalta. Hitaista ei tainnut koko päivän aikana lähteä kuin korkeintaan 7 laukausta ulos kympistä ja nekin ysejä. Nyt tehdään yksi kova treeni ennen Pilseniä ja uskon olevani taas parempi, kun ollaan seuraavan kerran viivalla.
  -Tomppa

 

EM-näyttö  10m Liikkuvamaali sarja M


1.Heikki LähdekorpiSA294286580
2.Jani SuorantaK-64288286574
3.Mika KinisjärviLA287282569
4.Niklas HyvärinenRS289279568
5.Tomi-Pekka HeikkiläK-64291276567
6.Krister HolmbergRS291274565
7.Sami HeikkiläK-64282277559
8.Henrik HolmbergRS280275555
9.Matti HokkanenMA273255528
10.Juho RiikonenKAMS263242505

  

  EM-näyttö  10m Liikkuvamaali, sekajuoksut sarja M


1.Krister HolmbergRS191194385
2.Sami HeikkiläK-64192192384
3.Tomi-Pekka HeikkiläK-64187194381
4.Heikki LähdekorpiSA190191381
5.Niklas HyvärinenRS191189380
6.Jani SuorantaK-64186188374
7.Mika KinisjärviLA191183374
8.Henrik HolmbergRS185186371
9.Matti HokkanenMA173182355
10.Juho RiikonenKAMS169156325

  


Seuraavaks koodaillaan Tsekeistä
S, J & T