Tietoa meistä

Päätimme perustaa tiimin Team Runnarit vuonna 2013, kun olemme harjoitelleet yhdessä pikkupojista lähtien ja olimme jo valmiiksi hyvää pataa. Maaliskuussa 2013 tuli aika lähteä kokeilemaan huippu-urheilun tarjoamia mahdollisuuksia myös yritysmaailmassa ja tiiminä olisi helpompi tulla nähdyksi, toimia yhteistyökumppaneiden kanssa ja urheilla työn ja opiskelun ohella tavoitteellisesti.

Menestystä maailmalla on viime vuosina tullut paljon nuorten sarjoissa. Kaikki olemme nuorten maailmanmestareita ja arvokilpailuvoittajia, mutta pidemmän ajan tähtäimenä on saavuttaa myös aikuisten arvokisamenestystä. Tomi voitti kauden 2015 ilma-aseiden EM -kilpailuissa sekajuoksuilla pronssia ja oli neljäs normaalijuoksuilla. MM -pronssia Tomi voitti 2016 MM -kilpailuissa Saksan Suhlissa.


Tiimimme edustaa ehdottomasti Suomen liikkuvanmaalin huippua tulosten, lajille omistautumisen ja tavoitteiden perusteella. Intohimoinen ja motivoitunut harjoittelu on jo nyt tuottanut upeita tuloksia, mutta kilpailut ja tavoitteet kovenevat miesten sarjassa.

Kauden 2017 Sami asuu, opiskelee ja pääsääntöisesti harjoittelee Mikkelissä. Tomi-Pekka asuu Mänttä-Vilppulassa ja harjoittelee pääsääntöisesti siellä. Metsätalousinsinöörikoulutus on meneillään Mikkelin ammattikorkeakoulussa Samilla, joka on kolmatta vuottaan koulussa. Jani opiskelee Jyväskylän yliopistossa IT -alan perusopintoja ja videobloggaa viikoittain YouTube -nimellä Jänill.


Tiimin yhteinen tavoite on voittaa joukkue Suomen mestaruudet kauden 2017 SM -kilpailuissa. Joukkuekilpailuissa on tavoitteena myös parantaa omia ennätyksiä ja Suomen ennätyksiä, sillä tiimi on kovassa kunnossa. Jokaisen henkilökohtaisena tavoitteena on päästä arvokilpailu joukkueisiin talven ja kesän Euroopan Mestaruuskilpailuihin 2017.

Välitavoitteina kohti isoja tavoitteita toimivat vuoden 2017 talvella ilma-aseiden ja kesällä pienoiskiväärin kansalliset ja kansainväliset kilpailut.


Fysioterapeutti Antti Vuorinen, Jani Suoranta, Sami Heikkilä, Tomi-Pekka Heikkilä ja valmentaja Ville Häyrinen

Team Runnarit hakee yritysmaailmasta yhteistyökumppaneita osaksi suomalaisen ampumaurheilun All Stars -kokoonpanoa, jossa yhdistyy huippu-urheilu, yrittäjähenkisyys ja yhteinen kokonaisvaltaisen kehittymisen tavoite.