12/07/2015

Ensimmäinen EM -näyttö Jurvassa - Tomppa kärkimies!


1. EM katsastuskilpailu

Kauden 2015 ensimmäinen näyttökilpailu ammuttiin Itsenäisyyspäivänä Jurvassa samalla radalla, jolla helmikuussa kilpailtiin 10m lajien Suomen mestaruuksista. Rata ja olosuhteet olivat siis tutut, kuten porukkakin. Ja mikäs sen mukavampaa kuin viettää Itsenäisyyspäivää rakkaan harrastuksen parissa...


Mika Heikkilä ja Juho Riikonen jo sinällään todistavat, että onhan meillä aina kisoissa myös hauskaa :)


Väliaikaviihteestä vastasi tällä kertaa myös biljardipöytä. Aina ei korttia jaksa pelatakaan... 


Sami
Kello löi 6:00 aamulla ja oli aamuverkkojen aika. 7:15 aamupala. Radalla klo 8:00 ja pystyjä taottu ennen omaa starttia 40 laukausta. Valmistautuminen oli tosi onnistunut. Kroppa oli lämmin eikä väsyttäny. Hitaissa alku oli tosi jännittävä ja olin tosi hermostunu, mut sarjan myötä ote parani ja tein hyvii suorituksia. (286) 
Nopeet lähti rullaan kivasti kunnes yks epäonnistuminen alle ja siihen levis se sarja. Loppuun monta kymppiä mut ei siitä tulos noussu (275) = 561

Sekaritkin meni monelta osaa hyvin ja tein paljon hyvää kisan aikana. Silti liian monta hätäiltyä ysiä tauluun ja lukemat 187+188=375. Tästä jatketaan muutaman viikon jälkeisiin Tampereen "kotinäyttöihin". Sinne korjaan muutaman jutun ja tulokset nousee :)


Sami sano, et vaikka tulosliitu tänään katkesi liian aikaisin, niin vielä tullaan kovaa!

Jannu hakee momentumia Sennheiserit päässä.


Jannu
Jöpjöp. Menipä kisat aika hannekseen suoraan sanottuna. Paljon hyviä hetkiä, mutta kun huono tuli niin sit mentiin kovaa ohitte. Noh, toisin kuin alla olevassa haastattelussa todetaan niin ensi viikko on täynnä duunia, kun lähden Ranskaan INSEPille reenaamaan koko viikoksi. Sen jälkeen sitten vähän höllätään, mutta tatsi täytyy löytää jostain ihan tosissaan, ettei tää mee ihan pelleilyks. Toden totta 285 + 279 = 564 ja sekareilla 189 + 180 = 369. Huonoja en lähde erittelemään, koska ensinnäkin siitä tulisi liian pitkä tarina ja toiseksi nyt ei pidä lähteä muistelemaan menneitä. Tästäkin kisasta opittiin, ehkä samoja asioita kuin ennenkin, mutta joskus ne vielä muistaa selkärangasta ja sitten menee niinkun elokuvissa. Nyt vaan kovaa treeniä ja henkistä otetta hommaan niin alkaa skulaan! Leikkiin on lähdetty ja Tampereella jatketaan uutena miehenä. Ranskan toilailua voi seurata omasta blogistani ;)


Fiilis on tässäkin hommassa kaikki kaikessa.





Nyt on safetynaruu niin paljon et täällä on pakko olla turvallista

Krister Holmberg ja Vesa-Matti Sallinen velmuilemassa ja Armas Luomala seuraa vasemmalta.


Tompalla ei oo varaa varustekassiin, joten nyt mennään pahvilaatikolla. Noniin, uus takki Mouchelta lähti korjaukseen et saa vähän istuvamman.

Kisojen kurko näyttää mallia.
Tomppa

No niin. Saatiin tää näyttökisaurakka taas käyntiin ja kivahan näitä kisoja on kiertää. Tällä kertaa normaalijuoksuilla oli jo tekemisen meininkiä yhtä huonoa nopeiden sarjaa (88) lukuun ottamatta. Eväitä oli kyllä jo ihan huipputuloseenkin, mutta nyt oli tyytyminen tuohon 578 (295+283). Sekajuoksuissa olin ensimmäisen kierroksen kokolailla pihalla. Pientä  tekniikka ongelmaa oli havaittavissa, joka kitketään kyllä pois tulevan viikon treeneissä. 376 (185+191) tulos on itselleni niin alakanttiin sekajuoksuilla, että jatkossa pitää olla paljon paremmat pisteet taulussa tai ansaitsen tukkapöllyä.

Kisoista jäi kuitenkin hyvä maku siltä osin, että sain paranneltua Toijalan kisassa vaivanneita tekniikkaongelmia parempaan suuntaan ja treenimäärien nostaminen alkaa myös tuntua kilpailua ampuessa. Nyt harjoitellaan järkevästi joulun aika ja katsotaan taas näitä skapailuita uudestaan vuoden vaihteen jälkeen. Riistamaalijaoston  kotiratakilpailua aion ampua joulun alla joka viikko, joten sinne vaan kaikki muutkin kynnelle kykenevät mukaan.

Hymy tarttuu niin tästä vähän lisää ;)

Tääkin on kova jätkä, nimittäin Topi Hulkkonen. Topi ampui enkkansa (383) sekareilla ja sehän riitti kirkkaasti voittoon!

- J & S & T-P



11/11/2015

Arvi Tiinuksen muistokilpailu & pari pätkää

XXIII Arvi Tiinuksen muistokilpailu 

Kilpailukausi 2015 - 2016 lähti todenteolla käyntiin Toijalasta, kun paikalla oli kaikki liikkuvan maalin huippumiehet Mika Kinisjärveä lukuunottamatta. Rovaniemeltä Toijalaan vain 100 laukauksen vuoksi on yksinkertaisesti toisinaan liian pitkä matka. Helpotusta etäisyyksiin tosin tuo tällä viikolla starttaava kotiratakilpailu, jossa ammutaan 15 osakilpailua, joista viiden parhaan tuloksen perusteella ensi vuoden puolella jaetaan parhaille palkinnot.

Toijalan kisoissa vedettiin paikoitellen myös kuin kukin kotonaan, mutta kauden ensimmäisen kilpailun haparointia oli selvästi ilmassa. Monella varmasti mielessä onkin jo itsenäisyyspäivänä kilpailtavat ensimmäiset EM -näyttökilpailut Jurvassa. Panostuksesta huolimatta ihan kisasia suorituksia nähtiin monen osalta, mutta terävin kärki jäi vielä uupumaan. Itse olen tyytyväinen nopeisiin juoksuihini (286), joissa tosin viimeinen "kymppi" eli 21 - 30 laukaus menivät vähän happea haukkoessa. Happea kuitenkin riitti juuri sopivasti, sillä sain tasatuloksen Tompan kanssa (570) ja lähdimme ottamaan miähestä mittaa kulta shoot offiin. Alla video tuosta uusinnasta! :)




Veljeksistä nuorimman Mika "mosa" Heikkilän tyylinäyte.



Keulilla kiikutaan :)


Mut lisää reeniihän tää silti vaatii!


Kauden eka kisa - Janis pokkaa!


Kuten Tomppakin paikallislehtien haastatteluun sanoi niin ihan hyvä kisa, mutta kai nämä tulokset tästä paranee kun saa vähän laukauksia alle. Treeniä onkin luvassa kuun lopulla ja itse pidänkin nyt totaalilepoa tämän viikon, että ehtii kroppa palautumaan ja latautuun uudelleen. Marraskuun loppupuolella on siis maajoukkueleiri Tampesterissa Koskikeskuksen Megalink luolassa, jossa ollaan leiriohjelman puitteissa torstaista sunnuntaihin. Tehdään leirillä vähän salivideoo WFC:ltä eli "Bull" Mentulan pyhätöstä ja aiotaan tehdä ampumaurheilu aiheisia ohikulkijoiden haastatteluja Koskikeskuksessa. Tämä ei siis ollut mikään kutsu, vaan tarkoituksena on vähän kartoittaa täysin tavallisten dallaajien näkemyksiä ja mielipiteitä ampumaurheilusta. Niitä harvoin kuulee ja aiheesta ei vielä ole päätynyt laajempaa materiaalia ainakaan julkiseen levitykseen asti, joten nyt on viimeistään aika ottaa totuuden torvi omaan käteen.



Huvitusta ilmassa... mitä se kameramies oikeen kikkailee? Tomo - Jannu - Krister Holmberg


Kelpo aloitus kaudelle. Hyvistä tuloksista tai edes osatuloksista saa aina sitä kuuluisaa itsevarmuutta ja rentoutta vähän isompiin ja painoarvoltaan merkittävämpiin kisoihin. Niitä siis itsenäisyyspäivänä luvassa ja nyt voi kilpailuviettiä tyydytellä kotiratakilpailun merkeissä ihan oman aikataulun mukaan. Näissä skaboissa ammutaan yleensä niitä epävirallisia maailmanennätyksiä, enkä epäile etteikö tänäkin vuonna...

...ja pari pätkää ;)


Kameraa eli totuuden torvea kun juuri mainostin niin tästä vielä parit klipit matkan varrelta... :'D Ps. En suosittele koko näytölle levittämistä, sillä kuvanlaatu on bloggerin tasoa eli "multainen peruna".

Jannulta parit nopeet Kympin kauden päättäjäisissä lokakuun puolella...



Samjamin kaa käytii taannoin Koskaris vähä reenaan ;)


- J

10/11/2015

Kauteen 2016 - Päätavoitteet häämöttää

Tiimi kovien koitosten edessä


Tavoitteet ovat olleet suuria jo ennen kautta 2016 ja nyt eletään niitä hetkiä, kun vaaditaan tekoja suurten tavoitteiden eteen. Miesten sarjaan siirtyminen ei mennyt kaudella 2015 niin ruusuisesti kuin aluksi suunniteltiin, sillä Suomen liikkuvan maalin taso on tälläkin hetkellä miesten sarjassa kansallisesti katsoen maailman kovin. 

Talven EM -kilpailuun lähti kaudella 2015 tiimistä Tomi ja joukkueessa olivat myös Krister Holmberg ja Heikki Lähdekorpi, jotka varmasti tänäkin vuonna tulevat olemaan kovia haastajia. Tomppa näytti sekajuoksuilla (pronssia) kuuluvansa kansainvälisen kärjen tuntumaan ja normaalijuoksujen neljäs sija oli myös loistava suoritus. Kesän 2015 EM -kisoihin valittiin sama kolmikko ja niissä karkeloissa he voittivat joukkue hopeaa sekajuoksuilla. Tomppa sijoittui kymmenen joukkoon normaali- ja sekajuoksuilla, mutta ei kuitenkaan ollut tyytyväinen sanoen "Niinkuin aselaukku, menivät kisat omalta osalta penkin alle."


EM pronssituuletus 2015 talvelta


Mitään suurempaa ei kuitenkaan saavuteta vanhoja muistelemalla. Tänä vuonna Tomppa viimeistelee opintojaan metsästalousinsinöörinä ja Sami jatkaa koulussa toisen vuoden opinnoillaan. Itse olen syksyn opiskellut Tampereen yliopistossa avoimen yliopiston opiskelijana filosofiaa ja psykologiaa. Osa-aikatöitä tehdessä ja treenatessa päivät kuluu rattoisasti aina tammikuuhun 2016 asti, kunnes Jyväskylän yliopisto ja IT -alan perusopinnot alkavat. Vielä on vähän hahmottelut meneillään treeniolosuhteiden takaamiseksi myös siellä, sillä lähimmälle radalle Tikkakoskelle on hieman matkaa. Harjoittelusta voi tulla äkkiä mielikuvapainoitteista, mutta se ei harrastusta lopeta.



Luu kädessä uuteen nousuun


Viime vuodesta opimme ainakin sen, että kaikkensa antaminen vain kisoissa ei enää riitä kuten ehkä juniorisarjassa. Kimmo Yli-Jaskarin linjausta tuoreimmassa Urheiluampuja lehdessä lainatakseni "Jos haluaa olla maailman paras, täytyy myös harjoittelun olla maailman parasta." Tämä ajatus pohjalla lähdetään rakentamaan uutta nousua kaudelle 2016. Väläytyksiä minun ja Samin osalta nähtiin viime kaudella monesti, eikä niin kaukana olleet EM -joukkuevalinnat. Väläyttely ei siis enää riitä vaan tekemisen tason täytyy saavuttaa seuraava ulottuvuus, sillä kilpailu tällä kaudella tulee olemaan vielä edellistä kovempaa.


Uutta vauhtia harjoitteluuni saan uuden henkilökohtaisen valmentajani Maxime Coursimaultin kautta, jonka kanssa viikoittaiset harjoittelut pysyvät haastavina ja motivaatio on korkealla jokaiseen treeniin. Mielestäni tämä on nyt ollut sitä maailman parasta harjoittelua. Ravintopuoleen olen panostanut suuresti, mutta näistä asioista tulen kirjoittamaan tulevaisuudessa enemmän lähiaikoina julkaistavan oman blogini puitteissa. Tulen kirjoittamaan blogissani enemmän ravinnosta, henkisen puolen elämästä yleisemmin ja hyvinvoinnista sillä tapaa kuin itse sen olen parhaaksi kokenut, mutta tästä tuonnempana lisää. 


Jurvassa mitellään tänäkin vuonna.

Samin kanssa pyrimme nostamaan omaa kilpailustressin ja -tilanteen hallintaa yhteisillä harjoituksilla ja tietysti jäämiehemme Tomo osallistuu mukaan minkä ehtii. Harjoitteluiden tulostaso täytyy siis siirtää ensi kaudella myös niihin näytönpaikkoihin, joissa tehdään joukkuevalintoja arvokisoihin. Treenit olen omalta osalta siis jo aloittanut ja veljekset hiljan aloittelevat. Ensimmäinen kilpailu on Toijalassa Arvi Tiinuksen muistokilpailu 8. marraskuuta ja ensimmäinen EM -näyttökilpailu 6. joulukuuta Jurvassa. Kymppejä kohti.

Tiimin kotisivun päivitys nykyaikaan oli myös tarpeen ja nyt kaikki tiedot pitäisi ollakin ajan tasalla. Kaikki ei aina ole sitä miltä se näyttää, mutta kömpelön näköiset sivut voivat myös tuntua tahmeilta. Toivottavasti nykyinen ulkoasu on hieman sujuvampi silmäillä. ;)


- J






8/14/2015

Suomen mestaruudet ratkottiin Sipoossa

Liikkuvan maalin SM-Sipoo 8.-9.8.2015

 

Suomen mestaruuksista kilpailtiin pitkästä aikaa Sipoossa. Sipoolaiset olivat päivittäneet ratalaitteensa Siuksen elektronisiin taululaitteisiin, jotka takasivat mukavat ja onnistuneet kilpailut!

Mitä jäi mieleen Sipoosta?
- Tomppa voitti hirven kertalaukaukset ratkojen kautta.
- Tiimillä jatkoimme joukkuekilpailujen dominointia voittamalla joka kisan tänä vuonna.
- Tänä vuonna tiimistä joku oli aina mitaleilla henk. kisassa.
- Krister ampui 300 pistettä hitailla! ja muutenki kovat tulokset villikarjulajeissa
- Maikki ampui uuden lajiennätyksen hirven kertalaukauksille 394!
- Päätypellit kolisi aika monella :D
 - Jannun kämmi hirven parilaakien finaalissa :')
- MeijänMika oli kovassa iskussa ja nappas ensimmäisen aikuisten mitalin hirven parilaakeissa.
- Kelit oli kesän hienoimmat ja paikalla oli monta hyvää ystävää joita oli kiva nähdä!

Normaalijuoksut 

Sarja M: 1) Holmberg Krister RS 300+291=591, 2) Lähdekorpi Heikki SA 297+288=585, 3) Heikkilä Sami Kymppi-64 294+289=583, 4) Suoranta Jani Kymppi-64 293+289=582, 5) Heikkilä Tomi-Pekka Kymppi-64 297+283=580, 6) Saviahde Vesa P-HA 297+279=576, 7) Holmberg Henrik RS 286+289=575, 8) Jetsonen Markku KAMS 289+276=565 (3x7), 9) Jokela Jukka-Pekka P-HA 286+279=565 (1x6), 10) Sallinen Vesa-Matti P-HA 288+276=564, 11) Pekonen Mikko NMA 287+274=561 (1x7), 12) Suoranta Matti Kymppi-64 287+274=561 (4x7), 13) Hyvärinen Niklas RS 294+266=560, 14) Ristimäki Timo SSG 287+271=558, 15) Hokkanen Matti MA 279+276=555, 16) Laakkonen Manu NMA 283+268=551, 17) Riikonen Juho KAMS 281+265=546 (1x5), 18) Koskinen Kari Kymppi-64 278+268=546 (1x4), 19) Tenhunen Roni BSPA 281+264=545, 20) Parkkamäki Jukka JMS 281+262=543, 21) Hautala Marko P-HA 281+260=541 (5x7), 22) Kirjavainen Mikko PieksA 277+264=541 (1x4), 23) Ristimäki Juha JMS 269+264=533, 24) Teränen Tomi BSPA 276+251=527, 25) Sonntag Jouni BSPA 277+248=525, 26) Kohijoki Ossi PHA 269+245=514 (1x5), 27) Korkeela Jarkko Kymppi-64 266+248=514 (1x3), 28) Sved Tom SSG 264+240=504, 29) Ylikojola Reijo IlmA 257+242=499, 30) Rantala Jukka MyA 256+227=483, 31) Koskela Tarmo BSPA 150+0=150.

Sarja N: 1) Räsänen Elli KAMS 274+266=540, 2) Keskitalo Maria V-SA 268+259=527, 3) Savukari Sirkka ESA 274+222=496, 4) Tenhunen Oona BSPA 262+228=490.

Sarja M20: 1) Hulkkonen Topi ESA 296+293=589, 2) Heikkilä Mika Kymppi-64 293+291=584, 3) Kinisjärvi Mika LA 295+288=583, 4) Väätäinen Juuso KAMS 290+268=558.

Sarja M18: 1) Jetsonen Heikki KAMS 291+265=556, 2) Torsell Daniel SSG 281+260=541, 3) Jetsonen Sami KAMS 282+255=537.

  Sarja M joukkue: 1) K-64 1745, 2) RS 1726, 3) P-HA 1705, 4) K-64 2 1691, 5) KAMS 2 1658, 6) KAMS 1644, 7) SSG 1602, 8) BSPA 1220.



Sekajuoksut


Sarja M: 1) Holmberg Krister RS 196+199=395, 2) Lähdekorpi Heikki SA 195+196=391, 3) Heikkilä Tomi-Pekka Kymppi-64 194+194=388 (39), 4) Saviahde Vesa P-HA 197+191=388 (38), 5) Heikkilä Sami Kymppi-64 193+195=388 (17), 6) Holmberg Henrik RS 194+190=384, 7) Jetsonen Markku KAMS 191+192=383, 8) Jokela Jukka-Pekka P-HA 193+189=382, 9) Suoranta Jani Kymppi-64 193+188=381, 10) Sallinen Vesa-Matti P-HA 187+188=375, 11) Hyvärinen Niklas RS 185+187=372 (2x7), 12) Koskela Tarmo BSPA 186+186=372 (1x6), 13) Riikonen Juho KAMS 191+180=371 (2x7), 14) Pekonen Mikko NMA 183+188=371 (3x7), 15) Hautala Marko P-HA 194+177=371 (1x4), 16) Laakkonen Manu NMA 181+188=369, 17) Parkkamäki Jukka JMS 180+188=368 (1x6), 18) Hokkanen Matti MA 179+189=368 (1x4), 19) Tenhunen Roni BSPA 183+178=361, 20) Sonntag Jouni BSPA 179+178=357, 21) Koskinen Kari Kymppi-64 178+177=355, 22) Ristimäki Juha JMS 170+181=351, 23) Ristimäki Timo SSG 165+184=349, 24) Kirjavainen Mikko PieksA 163+184=347, 25) Sved Tom SSG 177+169=346, 26) Ylikojola Reijo IlmA 152+159=311, 27) Rantala Jukka MyA 149+143=292.

Sarja N: 1) Räsänen Elli KAMS 173+183=356, 2) Keskitalo Maria V-SA 171+170=339 (LM 10.9.3 väh 2p), 3) Tenhunen Oona BSPA 162+170=332, 4) Savukari Sirkka ESA 169+162=331.

 Sarja M20: 1) Hulkkonen Topi ESA 196+192=388, 2) Kinisjärvi Mika LA 191+193=384, 3) Heikkilä Mika Kymppi-64 189+191=380, 4) Väätäinen Juuso KAMS 185+190=375.

Sarja M18: 1) Jetsonen Heikki KAMS 187+177=364, 2) Torsell Daniel SSG 176+175=351, 3) Jetsonen Sami KAMS 177+164=341.
 
  Sarja M joukkue: 1) K-64 1157, 2) RS 1151, 3) P-HA 1145, 4) KAMS 1122, 5) BSPA 1090, 6) KAMS 2 1068, 7) SSG 1046, 8) K-64 2 735.

Hirvi Kertalaukaukset

Sarja M: 1) Heikkilä Tomi-Pekka Kymppi-64 196+191=387 (97), 2) Lähdekorpi Heikki SA 192+195=387 (94), 3) Saviahde Vesa P-HA 191+191=382 (95), 4) Holmberg Krister RS 191+191=382 (94), 5) Heikkilä Sami Kymppi-64 190+191=381, 6) Jetsonen Markku KAMS 188+190=378, 7) Hyvärinen Niklas RS 182+192=374, 8) Suoranta Jani Kymppi-64 190+183=373, 9) Tenhunen Roni BSPA 192+180=372, 10) Koskela Tarmo BSPA 186+182=368, 11) Suoranta Matti Kymppi-64 183+179=362 (0x6), 12) Parkkamäki Jukka JMS 182+180=362 (3x6), 13) Riikonen Juho KAMS 180+179=359 (1x6), 14) Ristimäki Timo SSG 185+174=359 (2x6), 15) Kirjavainen Mikko PieksA 183+176=359 (1x0), 16) Koskinen Kari Kymppi-64 183+169=352, 17) Jokela Jukka-Pekka P-HA 180+158=338, 18) Kohijoki Ossi PHA 179+=179, 19) Hautala Marko P-HA 178+=178 (1x7), 20) Ristimäki Juha JMS 178+=178 (1x6), 21) Sonntag Jouni BSPA 177+=177, 22) Laakkonen Manu NMA 175+=175 (1x6), 23) Hokkanen Matti MA 175+=175 (1x3), 24) Pekonen Mikko NMA 174+=174, 25) Sallinen Vesa-Matti P-HA 172+=172, 26) Sved Tom SSG 165+=165, 27) Teränen Tomi BSPA 163+=163, 28) Ylikojola Reijo IlmA 157+=157, 29) Korkeela Jarkko Kymppi-64 153+=153.

Sarja N: 1) Vähä-Jaakkola Päivi PuKu 175+183=358, 2) Räsänen Elli KAMS 178+170=348, 3) Savukari Sirkka ESA 164+167=331, 4) Keskitalo Maria V-SA 165+163=328, 5) Tenhunen Oona BSPA 148+151=299, 6) Peltonen Leena SSG 95+106=201.


Sarja M20: 1) Kinisjärvi Mika LA 198+196=394 (SE), 2) Hulkkonen Topi ESA 194+189=383, 3) Heikkilä Mika Kymppi-64 193+187=380, 4) Väätäinen Juuso KAMS 185+191=376.

Sarja M18: 1) Jetsonen Sami KAMS 179+191=370, 2) Jetsonen Heikki KAMS 187+162=349, 3) Torsell Daniel SSG 162+168=330.

Sarja M joukkue: 1) K-64 579, 2)K-64 2 556, 3) BSPA 555, 4) KAMS 553, 5) P-HA 549, 6) KAMS 2 544, 7) SSG 512.
 

 Hirvi Parilaukaukset

 Sarja M: 1) Saviahde Vesa P-HA 188+191=379, 2) Heikkilä Sami Kymppi-64 185+191=376, 3) Heikkilä Mika Kymppi-64 191+180=371, 4) Holmberg Krister RS 181+188=369, 5) Laakkonen Manu NMA 182+182=364, 6) Holmberg Henrik RS 174+188=362 (1x6), 7) Suoranta Jani Kymppi-64 186+176=362 (1x0), 8) Väätäinen Juuso KAMS 180+180=360, 9) Pekonen Mikko NMA 182+177=359, 10) Hyvärinen Niklas RS 179+179=358, 11) Kinisjärvi Mika LA 172+185=357, 12) Jetsonen Markku KAMS 178+176=354, 13) Ristimäki Timo SSG 174+178=352, 14) Koskela Tarmo BSPA 181+169=350, 15) Parkkamäki Jukka JMS 178+169=347 (1x4), 16) Hokkanen Matti MA 177+170=347 (1x0), 17) Kirjavainen Mikko PieksA 171+=171, 18) Koskinen Kari Kymppi-64 170+=170, 19) Jetsonen Sami KAMS 167+=167, 20) Sved Tom SSG 166+=166, 21) Hulkkonen Topi ESA 165+=165, 22) Ristimäki Juha JMS 164+=164, 23) Sonntag Jouni BSPA 164+=164, 24) Hautala Marko P-HA 161+=161, 25) Sallinen Vesa-Matti P-HA 158+=158, 26) Jokela Jukka-Pekka P-HA 153+=153, 27) Riikonen Juho KAMS 136+=136, 28) Savukari Sirkka ESA 130+=130.
Sarja M joukkue: 1) K-64 562, 2) RS 534, 3) KAMS 525, 4) P-HA 502.


Kuvat: Matti Räsänen 


-S

7/26/2015

Kuumaakin kuumempi EM-Maribor

 Lähtöpäivä ja treenit

Nyt ollaan taas takaisin Suomessa ja on aika lyödä vähän nippuun viime viikon EM-reissua. 

Matkaan lähdettiin tutulla running target porukalla eli miehissä allekirjoittanut, Krister Holmberg ja Heikki Lähdekorpi. Pojissa kilpailivat Mika Kinisjärvi, Mika Heikkilä ja Topi Hulkkonen. Lauantaina 18 heinäkuuta starttas lentokone Helsinki-Vantaalta ja kohta jo oltiinkiin Sloveniassa Ljubljanassa. Siitä pyyhkäistiin pari tuntia vielä bussikyydillä Mariboriin, jossa itse kisapaikka sijaitsi. Jo saapumispäivänä saimme todeta kelien olevan kuumat. +35 astetta varjossa oli joka päivä tosiasia. Rata-alueella lämpö nousi iltapäivällä jopa yli 40 asteen, sillä kattopelti rakennusmateriaalina tuppaa keräämään lämpöä.

Sunnuntaina päästiin testaamaan ratoja ensimmäistä kertaa ja hyvältä vaikuttivat.
Maanantaina oli sitten vuorossa PET (pre-event training) eli kisaan valmistava harjoitus.


Rata 1 varhain sunnuntaiaamuna.

Kuva hotellin parvekkeelta. Tuosta mäestä lasketaan alppihiihdon maailman cuppeja.

Korkeutta taisi olla mäen päällä reilu kilometri meren pinnasta.

Majoituimme paikallisessa pikkuhotelli Milenassa.

Kisat alkaa

Tiistaina alkoi varsinainen kisaurakka. Aloitimme sekajuoksuilla, joka oli normaalista poiketen jaettu kahden päivän kisaksi. Tulos 192+195=387 (8. sija) ei itselle ollut mikään riemunasia. Paljon jäi parannettavaa omaan tekemiseen. Alle 390 tuloksilla kun näissä karkeloissa on ihan turha haaveilla palkintopallisijoituksista. Joukkuehopeaa kuitenkin napattiin Heikin ja Kristerin kanssa, joten joukkueen tasainen ammunta toi kuitenkin vähän iloa. Mika Kinisjärvi jatkoi komeasti talven voittoputkeaan ja korjasi poikien kisan voiton Suomeen huipputuloksella 391. Topi Hulkkonen kruunasi poikien päivän nappaamalla pronssia tuloksella 376. 


Allekirjoittaneen tyylinäyte. Kuva SAL, Lassi Palo

Krister Holmberg aloittamassa kisaurakkaansa.

Hugo Boss hoiti hommansa hienosti koko reissun ajan. =D

Skeetradalla aurinko paistoi.

Välillä oli hyvä ottaa lepiä.

Lähdettiin syömään ja Mikallakin oli suden nälkä.


Skeetnaiset vauhdissa.

Haulikkoratoja oli monta peräkkäin.

Kisojen päärakennus.

Normaalijuoksut

Normaalijuoksut ammutiin myös kahtena päivänä, joka olikin positiivinen asia pienten ratavikojen takia. Miehissä Heikki aloitti komesti tuloksella 297. Minä ja Krister jäimme tuloksiin 293 ja 292. Ei siis ollut meidän päivä. Osasyynä saattoi olla se, että hitaiden juoksujen uudelleen alkaminen ratakunnostusten jälkeen kesti yli 4 tuntia. Turhaa odottelua tuli siis varsin paljon tuolla helteessä.
Pojat aloittivat hitailla hyvin, Kinisjärvi  298, Heikkilä 293 ja Hulkkonen 289.

Seuraavana päivänä ammuttiin nopeat ja täytyy sanoa itsestäni sen verran, että tuntui siltä kuin viivalla olisi seisonut aivan eri äijä kuin edellisenä päivänä. Sain ammuttua kohtuulliset nopeat 292. Yhteistulos 585 riitti tällä kertaa kovatasoisessa kilpailussa yhdeksänteen sijaan. Heikki ja Krister ampuivat tulokset 581 ja 569. Tavoitteista siis jäätiin kyllä koko poppoo.

Mika Kinisjärvi oli pojissa jälleen rautaa ampuessaan jäätävän kovan tuloksen 298+293=591. Tällä tuloksella Mika olisi uusinut myös miesten kullasta. Mika siis ylivoimaiseen Euroopan mestaruuteen jälleen kerran. Heikkilä ja Hulkkonen jäivät sijoille 5 ja 8. 



Stefan Leib ampumassa normaalijuoksuja.

Ruuhkaa liikkuvan maalin radalla.

Heikki Lähdekorpi

Mitalikone Kinisjärvi

Topi Hulkkonen, Mika Kinisjärvi ja Mika Heikkilä GP-joukkuekisan kultaa. Kuva SAL, Lassi Palo


Yhteenveto ja tulevaa

Tällä kertaa ei siis huipputulosta omalta osaltani tullut. En voi kuitenkaan sanoa ampuneeni huonosti. Ensi kerralla pitää pystyä ampumaan muutama piste lisää. Mulla on pari visiota, millä saadaan muutama lisäpistettä vielä näihin pienoiskiväärituloksiin, mutta SM-kisoissa nähdään että toimiiko ne. SM-skapailut siis kahden viikon päässä Sipoossa. 


Kilpailu tais mennä penkin alle, niin kuin toi laukkukin. Kuva SAL, Lassi Palo

Jatkuvasti pitää pystyä kehittymään ja siksi ensi syksynä aletaan taas treenaamaan kovaa. Harjoittelumääriä en enää pysty nostamaan, mutta laatua on aina mahdollista parantaa, joten näillä mennään. 

Tässä vielä muutama kuva loppureissusta, kun oli kisan jälkeen aikaa pyörähtää Mariborin keskustassa.
Walk over the bridge.
Mariborin keskusta

Maisemaa

Mikapose

Kovan reissaamisen ohella on hyvä ottaa rentouttava penkkihieronta.

Lähtöpäivä ja hymy herkässä.

-Tomi