9/28/2013

Keijumies kävi liikkuvanmaalin mekassa

Antti Vuorinen vieraili Kangasalla ja Janin hajamielisyyden vuoksi myös Tampereella tänä perjantaina. Aamulla palaveri alkoi autossa, sillä verotoimistoon Hatanpäälle oli päästävä. Päivän aikana käytiin myös uimahalli Kuohun alakerrassa sijaitsevalla Linja-Gym:llä, keskustan uudessa ravintolassa Pepperissä burgereilla ja Janin kotona tiimiläisten yläkropat hierottiin läpi ensimmäisen tapaamisen päätteeksi. Kivulta ei vältytty :# vaikka vetreitä ollaankin.


 Tomo hakee vielä vieraista raudoista henkistä yliotetta, keijumies säätää aparaattejaan ja Jannu lämmittää siipiä


Samsam tunnustelee siipiään


Kokenut lääkintävoimistelija ei juurikaan petrattavaa löytänyt, lättyjä voisi latoa päihin lisää.


Keijumiehen maagisella vetovoima laitteella testattiin pitokäden ruutia. Linja-Gym:n omistajakin hämmentyi laitteen nähdessään.


Ampuma-asento just eikä melkein lihasmuistista


Jos aseen painosta 10kg olisi etukädellä, pitoa löytyisi noin pariksi sekunniksi


Keskustelut olivat hyödyllisiä puolin ja toisin eli vastaavanlaisia miittejä tehdään myös tulevaisuudessa. Uusia ideoita pulpahtelee ajan myötä ja mikäpä sen tuottoisampaa kuin esittää ne jollekin voimistelun alan todelliselle ammattilaiselle. 10 kilon aseella ei tulla ikinä ampumaan, mutta mielenkiintoista faktaa saatiin puserrettua puntilla ulos. Punttireenit ovat taas hieman turvallisempia ja haastavampia kun neuvoja eri liikkeiden toteuttamisessa päästään kokeilemaan lisää omin päin treenatessa.

Samille ja Janille ennen armeijaan lähtöä huollot yläkroppaan olivat paikallaan, sillä fysiikkaa on treenattu raivolla jo kuukauden verran. Pää punottikin joka pojalla, kun keijumies pääsi alansa pariin.


Nappaa itse epäkkäästä kiinni putkitongeilla :) uliuli


Keijumies testaili veljesten pikkuveljen Mikan liikkuvuutta erinäisin liikkein. Ainakin kädet menivät niskan taakse






-J&S