3/16/2015

Ponsa Ice Fishing Games 2015

Ampujien porukalla tehdään välillä muutakin kuin nautitaan ajasta ampumaradalla. Viikonloppuna olikin vuorossa vuotuisat pilkkikisat Heikkilän rantasaunan edustalla ja paikalla kävi päivän mittaan parikymmentä onkijaa, joista osa jäi pilkkimään kuivalle maalle. Ahdin valtakunnan invaasio ei ollut yhtä raju kuin aiempina vuosina, mutta parhaat (Tomppa) sai tänäkin vuonna päälle pari kiloa kalaa.

Ensimmäiset rohkeat olivat aamuyhdeksältä jo täysissä tamineissa valmiina jäälle, jonka kestävyyttä arvailtiin. 10 senttiä jäätä kantaa ihmisen ja 5 senttiä pilkkimiehen oli päivän asennoituminen jäille lähtiessä, mutta ensimmäiset rasahdukset ja ritinät pistivät vähän lisää jännitystä peliin. Onneksi yksi nuotiopuu oli uhrattu köyden päähän pelastusrenkaan virkaa tekeväksi, joten turvallisuuspuoli oli kunnossa ja pelko mulaamisen seurauksista muuttui toissijaiseksi. Kuuluisat viimeiset sanat "kyllä se kestää" eivät tällä kertaa kuitenkaan jääneet kenelläkään viimeisiksi, joten nämä kinkerit olivat silkkaa eräilyn juhlaa alusta loppuun.


Tässä vaiheessa vielä luulin, että vaa'alle olisi totista käyttöä...

ja Samihan kiskoi ahventa kuin kalamies konsanaan!


Kolme kairaajaa

Aiempina vuosina kalaa tuli kiloja, mutta nyt painin grammasarjassa




Haalaria ei tarvinnut pitää päällä kuin puoliksi :)


Isä Suoranta pyörähti paikalla myös ja heti kun pilkki meni veteen alkoi kalaa nousta


Kalastus on mukavaa, kun kalaa tulee ja tällä kertaa se oli sitä ilman saalistakin. Auringonpaiste ja tuttu seura radoilta teki kisoista onnistuneen, joten samaa luvassa ensi vuonnakin jos se on olosuhteiden puolesta mahdollista :)

Seuraavaksi suuntaamme Mikkeliin ylituomarikurssille ja maaliskuun viimeisenä viikonloppuna kilpaillaan Maaningassa Suomen Metsästäjäliiton ilma-aseiden Suomen Mestaruuksista. Kyseessähän on meille rakkaat sivulajit ilmahirvi ja -luodikko, jotka näin ilma-asekauden päätteeksi saavat kisajännityksen kiristymään kramppiin asti. Kyseessä on näytön paikka, jossa onnistuminen on jokaiselle liikkuvan maalin vannoutuneelle harrastajalle kunnia-asia. Näistä SM -kilpailuista siis parin viikon päästä!

Team Runnarit toivottaa muille parempaa kalaonnea :)




- J & S