12/01/2013

Leireilemällä ja aseen hinkkaamisella kohti ensimmäistä EM-näyttökisaa :)


Moi! Taas ollaan puuhailtu kaikkea :)

Keiju seuraa (tyytyväisenä?), kun Tohi kairaa

22. - 24.11. Merikarvian liikuntakeskus Rysässä järjestettiin liikkuvanmaalin maajoukkueleiri. Leiriin osallistui meidän lisäksi fysioterapeuttimme "keijumies" Antti ja valmentaja Ville Häyrinen. Merikarvian Seudun Ampujien (MeSA) ampumarata on huippu, sillä siellä on reilu parikymmentä elektronista Megalink kivääri- ja pistoolirataa sekä kaksi e-liikkuvanmaalin rataa.

Muutkin liikuntatilat olivat käytössä, kun torstaina veljekset kävivät rakentamassa kehoa ja lauantaina Jannu ja Tomo pelasi sulkapalloa koutsin kanssa. Monipuoliset liikuntamahdollisuudet saattaa houkutella tuonne leirille vielä jatkossakin. Samilla oli keijumiehen asettama pelikielto, sillä alaselkä vaati lepoa pari viikkoa sitten syntyneen työtapaturman vuoksi.

Samsam testaa takakäden vetoa kiloissa. Pilipalia kenties, mutta ennätys oli vissiin hiukan päälle huntti Jannulla

Ennen leiriä onnellisilla uuden aseen omistajilla oli kuitenkin modattavaa, kun uudesta aseesta oli saatava jokseenkin saman tuntuinen kuin vanha Feinwerkbau. Uusi asemerkkimme on siis Walther. Luultavasti joulun jälkeen myös Jannu pääsee treenaamaan ja kilpailemaan pränikällä pyssyllä. :3

Vielä riittää tuntemattomia ruuveja ruuvattavaksi

Tassu kumihanskaan ja pakkelimassa irti otettuun aseen kahvaan, täten saadaan parempi tuki takakädelle.


Waltherin alkuperäisosat eivät ole huonot, mutta itse saa sorvista paremmin istuvaa pihalle. Puuseppänä toimi Tomppa



Janin valapäivä 28. torstai

Lahden Ristinkirkolla veti ohimarssin 69 juuri jääkäreiksi ylennettyä nuorta urheilijaa rynkyt oikealla olalla ja mieli virkeänä. "Pesulapun" sai läväyttää tarranauhalla rintaan kiinni, valalomat kuumotti edessäpäin ja tärkeimpiä ihmisiäkin pääsi jälleen näkemään, kun koko perhe tuli paikalle seuraamaan tätä sotilaallista juhlaa. Jääkärinä ollaankin vain pari päivää ja sitten alkaa aliupseerikurssin 1. osio, jolloin tullaan aliupseerioppilaiksi eli lisää nappia saa laittaa rintaan. 

Ensi viikolla ei ylennyksiä kuitenkaan jäädä juhlimaan kasarmille, sillä lähdemme Kersantin kanssa Niinisaloon Tiedusteluharjoitus 1:lle. Kankaanpäässä meitä odottaa vähäiset unet, minulle uutena haasteellinen tiedustelijaksi kouluttautumisen alkutaival. Siellä odottaa kylmä maailma. Onneksi on prodepatukoita, tonnikalaa ja uudet hanskat :)


 Kouluttajan onnittelut ylennyksestä jääkäriksi


1. EM-näyttökilpailu Kuopiossa 30.11., suklaakalenterit auki sunnuntaina!

Perjantaina siirryttiin Mikkeliin yöksi Tompan luo, jotta lauantaiaamun matkustus jäisi huomattavasti lyhyemmäksi ja yöunet pidemmiksi. Pyrimme tällä kertaa arvokilpailunomaiseen kisavalmistautumiseen ja kävimmekin tekemässä viimeistelevän harjoituksen Mikkelin Ampujien (MA) ampuma-areenalla. 

 
Pre-event training eli PET

Lauantain kilpailut meni koko tiimin osalta aika odotetusti. Kaikki ampui hyviä tuloksia, jotka lupaavat hyvää kilpailukautta tälle talvelle. Alla tiimin tulokset kisoista ja vähän fiiliksiä.


Normaalijuoksujen tulokset: Tomi hitaat 288 + nopeat 283 = 571 , Sami h 288 + n 284 = 572, Jani h 287 + n 281 = 568. 

Sekajuoksut: Tomi I puolikas 195 + II puolikas 191 = 386, Sami I 187 + II 189 = 376, Jani I 183 + II 190 = 373. 
Täydelliset tulokset:  Normaalijuoksut

Jannu: -Meni aika tasalaadulla nää skabat läpi. En päässy yllättää itteeni missää välissä kovalla syrjällä vaa jalat pysy maassa, vaikka teknisesti oma tekeminen tuntu loistavalta nii tulosta ei iha tullu. Tyytyväinen oon silti, koska tulostaso on hilautunu taas uusille luvuille.

Sami: -Waltherilla 572 wouwou! Luotto uuteen aseeseen alkaa löytyyn ja oon ihan tyytyväinen viikonlopun tuloksiin. Kun saan karsittua isot tyhmät virheet pois sarjoista tuloksien pitäis nousta ja ennätyksien paukkua uusiin lukemiin.

Sami ratkomassa prossista. Tällä kertaa tuli pataan pistein 20-18.


Tuloslistaa hitaiden juoksujen jälkeen. Tasasta oli!

Team Runnarit hyvän tuulisena palkintojen jaossa :)


Seuraavalla viikolla kuulumiset Porin em-näyttökisoista.

- J,S&T