1/27/2014

Kooste viikonlopun SM-kisoista

Huh, nyt on hetki aikaa kerrata miten viikonlopun kisat meni.


Viikonloppu oli tosi kiireinen. Me kaikki kolme edustetaan tosiaan Kymppi 64 ampumaseuraa, joka järjesti nyt nämä kilpailut. Perjantaina me aloitettiin stadionin rakentaminen Pitkäjärven koululla klo 16 ja se oli valmis 22.30. Pitkä päivä ja ehkä ei paras valmistautuminen kisoihin. Lauantaina oltiin radalla aamu seittemältä valmiina ottamaan vastaan ensimmäiset kilpailijat. Sekä lauantaina, että sunnuntaina me toimittiin kisojen toimitsijoina. Lähinnä pyöritettiin 10m liikkuvan maalin SM-kilpailua lauantaina ja Kymppi 64 50v. juhlakilpailua sunnuntaina. Eli laitettiin taulua liikkeelle melkein koko ajan ellei sitten oltu itse ampumavuorossa. Tällästen kisojen järjestäminen opettaa arvostamaan muiden isoa työtä aikasempien vuosien kisojen järjestelyissä. Näin isojen kisojen järjestämisessä on paljon hommaa, mutta kun kisat sujuu hyvin ilman haukkuja, voidaan kisojen järjestäjinä olla tosi tyytyväisiä hienoihin kilpailuihimme. :)

Tomppa ja meidän ensimmäinen valmentaja Taisto suunnittelemassa 10m ratojen välisermejä

Sermit onnistui. Kisat ammuttiin viiteen VS10servicen rataan.
Salin vasenpaan reunaan rakennettiin putoavien taulujen ratalaitteet

Vielä ennen perjantain kisaa Tomppa teki mulle uudet kahvat Waltheriin. Nyt ne on paremmat kuin koskaan :)
Ja juhlatila näytti tältä :)




Ja sitten asiaan. Eli mites kotikisojen paineet kestettiin :D

Lauantaina me ammuttiin putoavan taulun SM-kilpailut. Putoavassa taulussa ammutaan ensin peruskilpailu 20 hidasta ja 20 nopeaa juoksua. Taulu on vastaava kuin ampumahiihtotaulu, mutta reiän koko 11mm eli osuman täytyy olla todella hyvä ysi, että läppä kaatuu.


Peruskisassa Jani tiputti 17+15=32, Tomppa 17+14=31, Sami 16+13=29. Kaikki pääsi tuloksillaan loppukilpailuun. Peruskilpailun tuloksilla kilpailtiin joukkuemitaleista ja kisan voitimme me :) Raseborg Skyttare oli toinen, Pohjois-Hämeen ampujat kolmas.

SM-kultaa Kymppi 64 Kangasala

Putoavan taulun loppukilpailu ammutaan mies miestä vastaan. Y-sarjassa jatkoon pääsi 16 ampujaa joista siis muodostettiin parit 1vs16, 2vs15 jne..

Ehkä hienoin aseteline ikinä
Y-sarjassa Sami tiputti ekalla kierroksella Kari Koskisen erin 2-0. Tomppa eteni jatkoon tiputtamalla Ari Linstedin erin 2-0. puolivälierissä Sami voitti Markku Jetsosen erin 2-0 ja eteni välieriin. Tomppa tippui niukasti jatkosta häviten Niklas Hyväriselle 2-0. Välierissä Sami hävisi Vesa Saviahteelle erin 2-0.

Samille siis Y-sarjan SM-pronssia


Y20-sarjassa loppukilpailu alettiin suoraa välieristä, missä Jani kohtasi ensin Topi Hulkkosen voittaen hänet erin 2-0. Finaalissa vastaan tuli tuttu mies Porista eli Heikki Lähdekorpi, jonka Jani voitti hienosti erin 3-1

Janille siis Y20 sarjan SUOMEN MESTARUUS :)






Kymppi 64 50v. juhlakilpailut: Laji 10m liikkuva maali normaalijuoksut

 
Y20-sarjassa Jani ampui peruskisassa tuloksen 565 ja lähti sillä mitaliotteluun sijalta 2. Mitaliottelussa Jani oli voittamaton ja näin Y20 sarjan voitti Jani!

Jani voitti Y-20 sarjan 

Y-sarjassa Tomppa lähti mitaliotteluun sijalta 3. tuloksenaan 573. Sami sijalta 4. tuloksenaan 565. Sami eteni finaaliin, jossa kohtasi Vesa Saviahteen. Vesa johti ottelua jos 2-5, mutta tilanne kääntyi lopulta Samin hyväksi pistein 7-5. Tomppa jäi jännittävässä mitaliottelussa sijalle neljä

Sami voitti Y-sarjan
 Voitot siis molemmissa sarjoissa, sekä juhlakilpailun joukkuekisan voitto meni myös Team Runnareille :)



Kisat oli hyvin onnistuneet ja voimme hyvillä mielin jatkaa kohti seuraavaa kilpailua eli liikkuvan maalin SM-kilpailuja Tampereella. Ne on kahden viikon päästä 15.-16.2.

Tiimillä oli oma ständi aulassa. Ständillä pyöri tv:ssä Powerpoint-esitys, jossa kerrottiin meistä sekä yhteistyökumppaneistamme




Radat toimi tosi hyvin ilman ongelmia. Jani voi olla onnellinen kun tollanen löytyy kotoa :P





-S