7/07/2015

Terävinä Salon Kisoissa

Jo useina vuosina peräkkäin kisatut kesä-heinäkuun vaihteen Salon Kisat olivat jälleen paikallaan. Tällä kertaa tosin kilpailun osallistusmismaksut nostivat monen kohdalla riman liian korkealle ja kaikkia potentiaalisia ampujia ei kisoissa nähty. Se on sinällään sääli, kun katsoi kisan lopuksi jaettujen palkintojen tasoa.

Kisoissa itsessään ei ollut mitään vikaa. Rehti meininki ja kovatasoinen kilpailu varsinkin 50m liikkuvan maalin lajeissa oli aivan odotettavissa kun vierailevia tähtiä oli Ranskasta asti. Junioreissa ranskalainen Nicolas Tranchant, joka ampuu vasta neljättä kuukautta liikkuvaa maalia voitti nuorten sarjan sekajuoksut tuloksella 388, jollaista ei helpolla todeksi voinut uskoa. Eikä vieläkään. Ilmeisen osaavat valmentajat ja treenikaverit lahjakkaalla jätkällä.

Me esitimme kisoissa myös tasaisia otteita, jotka eivät kirkkaimmille sijoille näissä kovatasoisissa kinkereissä riittäneet. Tomppa veti normaalijuoksuilla 585, johon oli selkeästi pettynyt ja miksei olisi kun taitoa löytyy 595 tahtiin. Sami jäi kaksi pistettä jälkeen (583) ja minä olin pisteen häntä perässä (582). Lauantaina kisattiin myös hirven kertalaukauksilla ja se kävikin meille. Itse en päässyt omalle tasolleni eli viime vuoden lajiennätystuloksia en saanut aikaan. Sami voitti komeasti 388 ja Tomo oli hopealla mitättömällä pisteen erolla eli 387:llä.

Sekajuoksut sujuivat itseltä jo paremmin pientä alkuhölmöilyä lukuunottamatta. 193 + 197 oli taas mielettömän hyvää meininkiä täynnä ja sillä pääsin uusimaan Vesa Saviahteen kanssa hopeasta, joka kokeneempana konkarina kuitenkin vei voiton. Veljesten tulokset olivat ihan kelvollisissa lukemissa myös (Tomppa 389, Sami 388), vaikka tyytyväisyys kisaan olikin melko suhteellista. :')

Kaikki tulokset alla olevasta linkistä.


Sain kunnian toimia ranskalaisten isäntänä heidän ollessa EM viimeistelyleirillä Suomen kisajoukkueen kanssa Inkoossa viikolla ennen Saloa. Treeneissä mentiin taas eteenpäin ja näyttää siltä, että yhteistyö Ranskan suuntaan tulee käymään yhä tiiviimpänä. Ja miksikäs ei, kun on hauskaa yhdessä ja molemmin puolin on jaettavia ideoita ja kokemusta. En lähde jaarittelemaan leiristä sen enempiä, mutta videosta saa varmasti raapaisun irti.



Runnareiden kisat alkavat tältä kaudelta taas olla jo lähellä päätyvallia, sillä ensi viikonloppuna kisailen yksin Luhangassa, kun Sami avustaa Tomppaa opinnäytetyön teossa. Tompalla onkin vielä edessään kauden toinen päätavoite eli Mariborin EM -kilpailut ja minulla ja Samilla sen sijaan aivomyrskyn paikka ensi kauden kuvioita ajatellen. Nyt pitää ottaa kaikki irti ja tehdä täysiä paluuta arvokisajoukkueeseen, jotta ensi vuoden unelmasta voi tulla totta. 

Tompan kisafiilareita kuullaan taas ja onhan meillä nyt vielä SM -kilpailutkin kaikilla kolmella edessä, mutta ne vasta elokuun alkupuolella. Takaisin treeniradoille!


- J